Marraskuu

On turha kiertää tosiasiaa: marraskuu on nykyihmisen elämässä synkin ja masentavin kuukausi vuodessa, kuukausi, jolloin sää halutaan unohtaa.

Paitsi näköjään tänä vuonna. Tänäänkin oli taas mahtava auringonpaiste ja kuura maassa. Nyt illalla oli luettavana marraskuuta käsittelevä luku Matti Mäkelän kirjasta Sää (1998), joka oli jälleen herkkua.

Marraskuun keskeisin sääelämys on siis sään unohtaminen, luonnossa olon välttäminen. Myönteinen puoli on sisälläolemiseen liittyvä turvallisuuden tunne. Ajatukset lämpimästä rakennuksesta, natisevan kuivista, paksuista kattoparruista ulvovan tuulen ja peltikatolle heittämällä ropisevan veden alla täyttävät mielen. Oikeastaan toivoo, että sataisi, tuulisi ja myrskyäisi oikein kovasti ja loputtomasti.

Marraskuun elämys on hyvin tehdyllä työllä turvatun hengissä säilymisen elämys. Ja siitä nauttii; sisällä, ruskeiden puisten huonekalujen, villaisten ryijyjen, keltaisen sisävalon, hyvin suunnattujen pöytälamppujen ja kohdevalaisimien lämpimänkirkkaassa valossa. Muistaa kuinka nuorena halusi suuren kirjahyllyn, tupakkatakin, nojatuolin, piipun ja kuvitteli itsensä bertrand russeliksi ajattelemaan, lueskelemaan kirjaa, puhaltamaan piipusta puhtaan sinisen savurenkaan jalkalampun valopiiriin ja ottamaan välillä ähkäisyttävän tujauksen ruskeaa nestettä pienestä, paksusta, raskaasta lasista. Siitä suuresta tammisesta varastokaapista, joka täydennettiin aina hyvissä ajoin ennen kuin se vähääkään vajeni.

---

Marraskuun hienoin sääelämys on ensilumi. Kun pimeää on kestänyt viikkokaupalla, tulevat vihdoin pakkaset ja jäädyttävät maanpinnan. Sitten yhtenä iltapäivänä se vain alkaa: taivaalta leijailee ensin muutama hiutale, onko, kyllä se on lumihiutale, sade tihenee vähitellen ja varttitunnissa se on muuttunut vaaleaksi, harmaaksi, alaspäin putoavaksi liikkeeksi, jota silmät naulittuina seuraavat. Kun tämä tapahtuu, tapahtuu jotakin kummallista. Hetkessä levoton, masentunut ihminen rauhoittuu, muuttuu ensin uneliaaksi, sitten tyytyväiseksi ja muutaman tunnin kuluessa alkaa täyttyä tarmolla ja elinvoimalla. Maailmaan, ympärille, tulee hetkessä pysähtynyt tila, itselle hyvä olo. Samalla luonto siirtyy toiseen asentoon, talveen, odottamaan joulua, joulunalusaikaan, lepoon.

Miten on mahdollista, että yksi ainoa lumisade saa tämän aikaan? Luultavasti hyvin vahvat ja vanhat voimat saavat ihmisessä vallan tuona hetkenä. Valkoisen lumen unelias alaspäin suuntautuva liike tuhat kertaa hitaissa hiutaleissa toistuessaan saa aikaan hypnoottisen rauhan. Samalla luonnonvalo moninkertaistuu ja panee liikkeelle onnen tunteen tuovan hormonierityksen aivoissa.

Huh kuinka tulikaan ensilunta ikävä tätä lukiessa. Ensilumella on kyllä taianomainen vaikutus, ja kohta sen taas kokee.

Ensi kertaa vuosiin talventulo ei harmita ollenkaan, vaan päinvastoin innostaa. Kirjahommissa on sen verran jännittävät ja toimeliaat ajat menossa, että se säteilee sitten kaikkeen muuhunkin.