Ehkä kuukausi sitten Tallinnan antiikkikauppoja kiertäessäni kohtasin eräässä pienemmässä liikkeessä vanhan, ehkä satavuotiaan kanteleen. Välittömästi esineen nähdessäni se kiinnitti mielenkiintoni. Tällöin en kuitenkaan vielä hankkinut kyseistä soitinta.
Tämä kohtaaminen kuitenkin sai ajattelemaan vanhojen soittimien, erityisesti perinnesoittimien ja niistäkin korkeimpana kanteleen, ominaisuuksia ja historiaa. Aloitin myös tutkimaan antiikkikanteleiden yleisyyttä ja tyyppejä Suomen puolella.
Hieman tämän jälkeen löysinkin etsimäni. Kantele on peräisin Kutalasta Pirkanmaalta, ja jostain 1800-luvun loppupuolelta. Reunoilla kulkeneet koristemaalaukset ovat suurimmalta osin kuluneet, mutta säilyneistä osista kuitenkin on pääteltävissä niiden alkuperäinen muoto. Kannen koristekuva ja nuottiasteikko ovat sen sijaan hyvin säilyneet.
Antiikkisissa soittimissa on kiehtovaa vanhan, kuolleen ja elävän liittyminen yhteen. Kanteleen tekijä ja soittaja ovat jo muinoin kuolleet, ja hiljaisuudessa on se saanut maata tuolla nokialaisella vintillä.
Kuitenkin varovaisesti koskettaessani noita vanhoja kieliä herää niistä eloon muinainen sointi, se sama mystinen sointi kuin tuolloin vuosisatakin sitten. Hetken aikaa muinaisuus elää nykyhetkessä ja tunnen yhteyden kanteleen muinaiseen soittajaan, rakentajaan, ja niihin jotka sitä ovat tarkoin kuunnelleet.
Koskemattoman luonnon eräs suloinen piirre, sen säilyminen vuosisatojen takaisessa asussaan, kohoaa korkeammalle kauneuteen perinnesoittimen sävelten vaeltaessa sen runkojen lomitse.
Päivitän kanteleesta lisää kuvia myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti