perjantai 11. toukokuuta 2012

Ennakkotieto: Suomen mysteerit



Jukka Niemisen suurhanke lähenee valmistumistaan ja kirjailijalta saapui ennakkotietoja kirjasta:  


Tätä kirjoittaessa todellinen suurhanke Suomen Mysteerit –kirja lähestyy päivä päivältä kohti lukijan ahnasta kouraa. Käteen asti sen pitäisi ennättää kesäkuun ensimmäisellä tai viimeistään toisella viikolla. Tunnustan että pienet paineet on olemassa, monet on etukäteen povanneet siitä hittiä, mutta sisällön on toistaiseksi nähnyt vain minä, ja pari valittua ihmistä. Jonkinlainen kylmänhiki puskee, että tuleeko odotuksiin vastattua. Toivottavasti.

Ääh…tota. Itse asiassa olen aina ollut huono puhumaan kirjoistani, ja selittämään niiden sisältöä napakasti. Tällä kerralla voi vaan todeta, että kaiken sen salatieteilyn jota olen harrastanut, olen viimein saanut puettua yksiin kansiin. Voidaan kai puhua 10-vuotis juhlateoksesta. Greatest Hits –kirjasta. Sanon suoraan, että en ole koskaan aiemmin niin uskonut kirjojeni menekkiin, kuin tähän. Se on todellakin sydänverellä väsätty teos, ja sen aatetaustana on monivuotinen tutkimushistoria. Enkä tehnyt kaikkea edes yksin; pyysin, anelin, kiristin ja manipuloin sellaisia kirjoittajia mukaan, jotka tiesin päteviksi kirjoittajiksi, ja jotka ovat jo kyntensä näyttäneet; Seppo Heinola, Jukka Harmoinen, Tuomo Kesäläinen, Riikka Söyring, Jussi Lehtonen, V-M Rintala. Näin ei ainakaan synny yksisilmäistä sisältöä, kun ote on koko ajan tuore.

Aineiston valikoiminen oli urakka. Onnekseni takana on pitkä puuhastelu pienlehtien parissa, joihin näitä on tehty, ja hyvin harvat niitä on nähneet. Ne jotka ovat, ovat tuskin kaikkea tekemääni nähneet. Ne jotka ovat haalineet kaiken tekemäni, heitä ajatellen laitoin kirjaan paljon uutta juttua. Kenenkään ei pitäisi pettyä. Jotkut saattavat kyllä närkästyä. Ensivaikutelma lienee vissiin, että tälläisen kirjan pitäisi koostua tasapaksusta kansanperinteestä, jossa ketään ei loukata. Halusin tehdä erilaisen teoksen, jossa sana mystiikka ymmärretään esoteriana. Aitona ja oikeana. Jotta keskivertolukija edes kerran elämässään pääsisi näkemään ihan todellista esoteriaa, joka virtaa maanalaisena tietona. Aika harvoinhan se tulee päivänvaloon, koska se aiheuttaisi heti arvovaltakiistan valtaväestön näkemysten kanssa. Toisaalta – kun jotain tehdään, se tehdään kunnolla. Sen toki tunnustan, että aiheet on kiistatta vähän tummanpuhuvia ja synkkiä. Väkivaltaisiakin. Tämän taas tein tieten. En halunnut että siitä tulee mikään 13-vuotiaiden varhaisteinien kummituskirja, vaan ihan oikea aikuista esoteriaa käsittävä teos.

Tämä on mulle niin tärkeä juttu henkilökohtaisesti, että projekti varmaan vei viimeisetkin ihmissuhteet koetukselle. Toiset kirjoittajat panin tekemään hommat uusiksi, kun lopputulos oli mielestäni liian lattea. Heikki-parka sai piirrellä muutoksia sinne, tänne ja tonne, ja taittajaa olen kiusannut lähes päivittäin. Olen sitä mieltä, että jos kerran itselläni on asennetta tehdä tämä sydänverta puristaen, niin toisiltakaan mitään puolivillaista ei kelpuuteta pilaamaan lopputulosta. Kaikkien pitää keskittyä tekemäänsä. Melkoinen tyrannihan tässä tuntee olevansa.

Enpä tässä muuta osaa sanoa. Tämä on tuleva pääteokseni, ja sitä ei tarvitse enää kauan odotella. Mitään ennakkovarauksia tuskin tarvitsee pohtia. Kustantaja kun näki muutaman valmiin oikovedoksen, oli sitä mieltä, että otetaan heti alkuun kunnon painos, sillä tämä tullaan repimään käsistä. Jälleenmyyjät sitä utelevat viikottain, sillä jokainen vaistoaa että nyt tulee pitkästä aikaa kunnon piristysruiske kirjakauppoihin. Kun odotusarvot on näin suuret, niin palaan vielä siihen, että tässä on paineita, että teinköhän nyt kaiken oikein.

Tässä vielä alustava sisällysluettelo. Joitakin pikkumuutoksia saattaa vielä tulla:

    Speden kadonnut elokuva
    Drotte-papisto
    Murhasaaren mysteeri
    Mystinen Mannerheim
    Sauhulan ihmissusi
    Laestadius ja shamanismi
    Suomen kaamein kämppä
    Oudot kirkkomitat
    Oliko Aleksis Kiveä olemassa?
    Kirjailijan outo itsemurha
    Bobrikov – avoin tapaus
    Kouluampujat
    Dippeliaanien kultti
    Gallen-Kallela –koodi
    Helsingin nimi
    Nordenskiöldin oivallus
    Keksittiinkö Aku Ankka Suomessa?
    Kalliomaalausten arvoitus
    Kasvi kiven sisällä
    Pudasjärven ufot
    Tammien katoaminen
    Huppupääveljet
    Kytäjän kirous
    1800-luvun ihmissyöjäsudet
    Juveliuksen Raamattu
    Liikkuuko Suomessa sarjamurhaaja?
    Punapäällikön haamu
    Aidosti yliluonnollinen juttu – W.Holmbergin ennustukset
    Mouhijärven hirviö
    Ruusuristiläisyys keskiajan Suomessa
    Tapparamäki
    Sibelius ja pirulliset numerot
    Pietari Brahen nimikirjoitus
    Raatteentien tuntematon sankari
    Salakirjoitusta Kokemäellä
    Muinaiskuninkaat
    Raahen muumiot
    Martinin pirut – kaksi outoa oikeudenkäyntiä
    Suomen kolkoin paikka
    Kustavilainen aikakausi
    Tampere – vapaamuurarien perustama kaupunki
    Muinaiskaupunkeja etsimässä

Mitäs tässä enempää sanomaan? Kuukauden päästä tiedän, mitä te muut ajattelette tästä kaikesta.

yst. Jukkis

2 kommenttia:

  1. Nice post thank you Brittany

    VastaaPoista
  2. large youtube to mp3 converter
    convert youtube to mp3 softonic
    youtube to mp3 audio cutter
    pay to turn youtube video into mp3
    youtube to mp3 mp3 juice
    https://yttomp3.pro/
    youtube to mp3 with time edit
    how to make mp3 into video for youtube
    the best youtube to mp3 converter online
    how to turn youtube video into mp3 file

    VastaaPoista