tiistai 16. elokuuta 2011

Pärnun taiteiden yö


Lauantai kului Pärnun taiteiden yössä ja löytyihän sieltä paljon kaikkea mielenkiintoista. Aikaisemmasta tiedosta poiketen tapahtuma olikin yksipäiväinen, mutta alkoi jo varhain päivällä.


Pärnu oli kuin eri kaupunki verrattuna tuohon edelliseen käyntiini kolme viikkoa sitten. Lomat ovat loppuneet ja suomalaisista ainoastaan joitain eläkeläisiä on enää kaupungissa. Säätkin olivat jo viilentyneet ja vielä kolme viikkoa sitten täpötäysi ranta oli melko autiona.



Yön ohjelmaa riitti paljon. Mukana olivat mm. kirja-, muoti- ja taidetorit, paljon bändejä ja tanssiryhmiä ja alueen kahvilat ja ravintolat järjestivät omaa ohjelmaansa.



Cafe Magdassa kelpasi maksutavaksi myös laulu ja tanssi, tosin eurotkin menivät Soomaan kansallispuiston hyväksi. Pizzapaloissa oli runsaasti hyvää homejuustoa ja maistuivat.

Suomen Ravintolapäivän tapaan myös Pärnun kaupunki sallii perustettavaksi kahviloita, ravintoloja ja tuolla myös baareja yhdeksi yöksi ilman lupabyrokratiaa. Suomessakin olisi hienoa nähdä ravintolapäivä järjestettävän myös taiteidenyön yhteydessä kun kerran kansaa on liikkeellä.


Virolaiset ruokablogaajat olivat myös pystyttäneet alueelle oman telttansa. Etualan (myöskin runsasjuustoiset) pinaattipiirakat olivat todella hyviä, kuin myös viereiset savulohibruschettat. Myös monet yhdistykset ja yksityiset ihmiset olivat tuoneet alueelle ruokiaan myyntiin. Savustettuja kilohaileja en harmi kyllä ehtinyt saamaan kun palatessani kojulle varttia myöhemmin oli pöydällinen niitä myyty loppuun.





1 kommentti:

  1. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta tapahtumalta :) Taas yksi tapahtuma niiden monien joukkoon joissa pitäisi joskus edes päästä käymään.

    -Lilli-

    VastaaPoista