tiistai 5. huhtikuuta 2011

Äänestä Muinaissuomalaisten kadonneesta kuningaskunnasta vuoden rajatietokirja




Suomesta kuuluu kovia: Vuoden rajatietokirja on jälleen valittavana ja ehdolla on mukana myös Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta. Käykäähän siis ahkerasti äänestämässä, tai kuten Jukkis asian paremmin ilmaisi:

Totuus on että ellen nyt voita, en voita koskaan. Tai jos joskus viiden vuoden päästä voitan, ei sillä ole enää silloin niin merkitystä. Sillä voiton myötähän ei ole tarkoitus hehkuttaa itseäni vaan antaa kunnia teille kaikille hermeetikkolaisille. Tätä juttua on paljon tutkittu, kehitetty ja teoretisoitu hermeetikko-palstalla ja koko taustaryhmäkin on muodostunut tämän palstan kautta. Kyse on vähän meidän kaikkien kunniasta. Palkinto toisi näkyvyyttä ja silloin kuulisi maija meikäläisen suusta viimeinkin sen kysymyksen; Mikä tää Hermeetikko on? Viimeinkin tämä meidän imperiumi pääsisi valokeilaan. Ehkä sen avulla. paitsi että se houkuttaa palstalle uutta verta, saisi tuon lehdenkin levikin nousemaan sellaiselle tasolle, että sen jatkamista voisi harkita pidemmälle kun ollaan meinattu. Kyse on myös rajatieteen kirjallisuuden yleisestä rimannostosta.


Tämä homma kun voitetaan niin kirja lyö lopullisesti itsensä julkisuuteen. Niin ja Jukkis lupasi järjestää hermeetikko-bileet ;O

Kilpailun sivut löytyvät osoitteesta:

http://www.ultra-lehti.com/kilpailu-rajakirjat.html

Huomenna onkin sitten jo paluu Suomeen. Hieno reissu ollut, mutta kiva päästä viimeistelemään englanninkielinen kirja ja aloittamaan esikasvatukset siirtolapalstaa varten.

2 kommenttia:

  1. Huh, tänäänpä on ollut kantaa ottava päivä! Tulin juuri ennakkoäänestämästä, ja nyt äänestin Vuoden Rajatietokirjaa!

    VastaaPoista
  2. Loistavaa, toivotaan veretseisauttavia vaalivoittoja. On kyllä kiinnostava tilanne päällä kummassakin kisassa :)

    VastaaPoista