Espanjaan ja Portugaliin

Huomenna on sitten lento Malagaan, josta kiertelen Etelä-Espanjaa ja Portugalia kymmenisen päivää. Suunnitelmissa on käydä Malagan lisäksi Granadassa, Cordobassa, Sevillassa, Farossa ja Lissabonissa, ja paluulennolla viettää päivä Pariisissa.

Täytyy muuten mainostaa noita EasyJetin lentoja, halvimmillaan Lontooseen ja Pariisiin pääsee 35 eurolla ja kummastakin on edelleen yhtä halpoja jatkoyhteyksiä.

Käyntikohteiden tutkiminen on tällä kertaa jäänyt aika vähälle, mutta onneksi lähtee tämä miniläppäri mukaan. Ainakin parissa maurien aikaisessa linnoituksessa ja palatsissa pitää käydä.

Jukka Niemisen haastattelu

Tajunta Media kävi Tampereella haastattelemassa Hermeetikon päätoimittajaa ja kirjailija Jukka Niemistä, ja hyvä 15 minuuttinen pätkähän siitä tuli. Haastattelun alussa käsitellään Hermeetikko-lehden taustoja, tämän jälkeen (kohta 3:40) Jukkiksen kirjaa Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta ja lopussa hieman tulevia hankkeita.

Nukkuvien jättiläisten metsä

... eli eilen kiersin kuvaamassa lumen peittämiä siirtolohkareita Vantaan Koivukylän Havukalliolla. Metsässä on sadoittain pienempiä ja suurempia siirtolohkareita, jotka etenkin tällä lumimäärällä ovat komeaa nähtävää. Nuo viikon takaiset vesisateet paransivat kokonaisuutta entisestään peittäen useiden lohkareiden kyljet paksuun jäähän.





Alueen paras paikka löytyy aivan sen eteläkärjestä. Täällä metsä muuttuu kallioiksi joilta on syvä jyrkänne alas ja komeat maisemat. Lisäksi siirtolohkareiden huipentuma on kuin ihmeen kautta sattunut juuri samaan paikkaan. Lohkareet ovat suuria ja niitä on paljon.





Tuleekohan kenellekkään muulle mieleen tästä joukkiosta peikkojen, jättiläisten tai Tove Janssonin mörköjen kokous. Kiinnostavaa muuten että koskaan kesällä alueella käydessä ei tuo mielikuva ole noussut mieleen. Ja Tove Janssonin mörkö on liikkeellä aina talvisin...

Viime kesänä kovalla ukonilmalla näin myös luonnonilmiön josta tuli välittömästi mieleen Janssonin hattivatit, ennen kuin edes tajusin myös noiden kokoontuvan ja villiintyvän juuri ukkosella. Ei voi välttyä ajatukselta että nämä luonnonilmiöit olisivat vaikuttaneet joko tietoisesti tai alitajuisesti Janssonin kuvitelmiin.






Erikoinen juttu muuten: Havukallion ruotsinkielinen nimi on Högberget eli juuri sama kuin tuolla Vantaankosken vakiomäelläni!

Magiaa käsitteleviä väitöskirjoja 1640-luvulta

Antero Heikkisen kirja Paholaisen liittolaiset, josta olikin aiemmin jo puhetta, sisältää kiinnostavan kuvauksen myös kahdesta Turun akatemiassa 1640-luvulla julkaistusta magiaa käsittelevästä väitöskirjasta. Vuonna 1645
Johannes Munthelius julkaisi väitöskirjansa De Magia Naturali ja Johannes Wassenius väitöskirjansa Disp. Phil. De Magia Naturali vuonna 1648.

Tutkimuksissa magia jaetaan luonnolliseen magiaan, joka muistuttaa monella tapaa empiirisiä luonnontieteitä, ja demooniseen magiaan, joka on kiellettyä yhteydenpitoa paholaiseen ja demoneihin. Seuraavassa muutama lainaus väitöskirjojen sisällöstä:

§§§

Yleisessä merkityksessä luonnollinen magia on tietoa luonnon mysteereistä ja taitoa käyttää näin saavutettua tietoa hyväksi. Se on aina nauttinut suurta arvonantoa, sitä harjoittivat niin Adam ja Salomo kuin myös Persian maagikot. Kreikkalaiset Empedokles, Aesculapius, Demokritos ja Platon kunnioittivat sitä suuresti. Itse asiassa luonnollinen magia merkitsee tieteiden huippua. Sen arvo on osoitettu kokemusperäiseksi, sen kieltäminen merkitsisi niinmuodoin sodan julistamista kokemukselle. (Wassenius)

---

Luonnollisen magian harjoittaja on tunnettava luonnosta etenkin kaksi seikkaa. Olioiden kesken vallitsee luonnossa joko sympatia tai antipatia. Edellinen on niiden keskinäistä "rakkautta", joka vetää niitä yhteen. Magneetti vetää rautaa puoleensa, ketun ja käärmeen välillä vallitsee sympatia. Antipatia on puolestaan olioiden välistä "vihaa", joka näkyy esim. tulen ja veden, ihmisen ja käärmeen kesken. (Munthelius)

Sympatia ja antipatia johtuvat olioiden kvaliteeteista, niiden sisäisistä ominaisuuksista. Kvaliteetit voidaan jakaa monella tavalla, aktiivisiin ja passiivisiin, reaalisiin ja materiaalisiin. Tulella on aktiivinen kvaliteetti "polttaa", puulla passiivinen kvaliteetti "palaa". Luonnollisen magian kannalta tärkeä jako on ilmeisiin ja salaisiin kvaliteetteihin. Edellisiä ovat esim. lämpö, kylmyys ja kosteus. Ne vaikuttavat aisteihin, ovat havaittavissa. Salaisia kvaliteetteja ei sen sijaan voida nimetä, niitä eivät aistit havaitse. Myrkky tappaa ihmisen salaisten kvaliteettiensa vuoksi. Niistä johtuu myös se, että vielä sykkivän pääskynsydämen syöminen antaa hyvän muistin, hirttämällä tapetun ihmisen pääkallo parantaa kaatumataudin, sammakon silmä, joka on otettu ennen auringonnousua - ja sammakko päästetty elävänä takaisin veteen - on hyvä lääke kaulaan ripustettuna vilustumista vastaan. (Munthelius)

Luonnollisen magian harjoittaja huomioi salaisten kvaliteettien vaikutuksia. Luonnollista magiaa harjoittaa fyysikko saadessaan selville kappalten salaiset kvaliteetit, botanisti tutkiessaan kasvien tuntemattomia vaikutuksia, lääkäri sekoittaessaan tehokkaita lääkkeitä. Sitä tarvitaan myös taloudessa esim. haluttaessa ennustaa taloustoimien suorittamisen sopivin ajankohta. Luonnollinen magia vaatii erityistä taitavuutta; sen tulokset lyövät tavallisen kansan hämmästyksellä. (Wassenius)

Ihmisen kannalta luonnollinen magia on luonnon "seuraamista". Jumala ei sensijaan ole sidottu luontoon. Hän saattaa näyttää mahtinsa ihmiselle esimerkiksi lähettämällä komeetan varoitukseksi. Demoneille hän on silti antanut luvan "hämmentää" luonnon kulkua. Tämä luonnonvastainen potenssi toimii päasiassa silloin, kun ihminen on tehnyt liiton demonin kanssa. Kun luonnollinen magia vaatii harjoittajaltaan erityistä kyvykkyyttä, demonisen magian harjoittaja sen sijaan on taitamaton ihminen, jonka kyvykkyyden puutteen demoni pyrkii korvaamaan tempuillaan. Tämä magia ei ole suinkaan fysiikan osa eikä taito, vaan pikemminkin taidon väärinkäyttöä ja todellisen taidon puutetta. Senvuoksi demonista magiaa ei voida määritellä luonnollisen magian vastakohdaksi tai ristiriitaiseksi sen kanssa; ne eivät ole samalla vertailutasolla. (Munthelius)

Sekä Munthelius että Wassenius jakavat demonisen magian kolmeen osaan: ennustamiseen (Divinatoria), silmänkääntötemppuihin (Praestigiatoria) ja vaikuttamiseen (Effectoria). Ennustaminen merkitsee etäisten asioiden tuntemista demonien, "viisaiden henkien" välityksellä. Demonit saattavat noitien välityksellä tehdä ihmisiä ja eläimiä sairaiksi tai tappaa niitä, synnyttää myrskyjä, tuhota maan antimia (Effectoria). Mutta usein ne turvautuvat petokseen: kaikki niiden aikaansaannokset eivät ole reaalisia - muuten kuin psykologisessa mielessä. Tässä kohden ne toimivat lähinnä kolmella tavalla. Ensinnäkin ne saattavat poistaa jonkin esineen ihmisen huomaamatta sitä, jolloin tämä uskoo asiaa noidan aikaansaannokseksi. Toiseksi ne saattavat vaihtaa näkökohteen ja lopulta kääntää ihmisen aistimet.

Molemmat kirjoittajat leimaavat eräät noitadoktriinin keskeiset kohdat irreaalisiksi. Demonit eivät kykene ottamaan noitien henkiä ja viemään niitä öisiin kokouksiin. Noidat eivät voi olla sukupuoliyhteydessä demonin kanssa eivätkä muuttaa itseään eläimeksi. Otaksuma, että ihminen saattaa tulla haavoittumattomaksi demonin avulla, on myös väärä, sillä kyseessä on pelkkä silmänkääntötemppu.

Kiinalaisen vuoristomajan tarina 800-luvulta

Pariin kertaan olenkin jo maininnut Lin Jutangin Ymmärtämisen taidon, joka on eräs lempikirjoistani, ja seuraava siinä eräs lempiesseistäni. Runoilija Po Tshy-i rakennutti vuonna 816 itselleen piilopirtin vuoristoon, ja kirjoitti siitä seuraavan kuvauksen:

§§§

Lushan [Lu-vuori] on kauniimpi kuin kaikki maailman vuoret. Sen pohjoisosassa kohoaa Hsianglu-huippu ja siellä on Weiain temppeli. Huipun ja temppelin välinen näköala on kauneinta koko Lushanilla. Syksyllä 816 Po Lotien [Tshy-i] Taijyanista näki paikan ja rakastui siihen. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut matkamies, joka näkee oman kotinsa ja päättää, ettei ikinä enää jätä sitä. Siksi hän antoi rakentaa vuoristomajan temppelin läheisyyteen, vastapäätä Pohjoishuippua.

Seuraavana keväänä maja tuli valmiiksi. Siinä on kolme huonetta, joita erottaa toisistaan kaksi pylvästä, ja kaksi erillistä neli-ikkunaista huonetta kummallakin sivulla. Pohjoisovesta on tehty iso, että siitä pääsisi sisään viileätä ilmaa kesäisin, ja eteläpuolella on viettävä katto, että siihen osuisi talven lämmin aurinko. Puuosat ovat maalaamattomia eikä seiniä ole valkaistu. Majassa on kiviportaat, paperi-ikkunat, bambukaihtimet ja karkeat pellavaiset verhot. Keskushallissa on neljä puista lavitsaa, kaksi maalaamatonta varjostinta, yksi lakattu tshin [kielisoitin] ja muutamia kungfutselaisia, taolaisia ja buddhalaisia kirjoja.

Siihen asti kun Lotien tuli tänne ja otti majan haltuunsa sen omistajana, hän on viettänyt aamut ja illat ihaillen vuorenhuippuja ja kuunnellen alhaalla pulppuavia lähteitä ja nauttien bambujen, puiden, kallioiden ja pilvien täyttämästä näköalasta. Hyvin pian hän alkoi tuntea taas itsensä omaksi itsekseen, eheäksi ja rentoutuneeksi ja rauhalliseksi. Ensimmäisenä yönä hän tunsi olonsa varsin hyväksi; toisena yönä hän tunsi sydämensä rauhoittuvan, ja kolmantena yönä hänestä tuntui kuin hän olisi menettänyt yksilöllisyytensä kuin ruumiista vapautunut henki, tietämättä miksi. Hän kysyi itseltään mitä oli tapahtunut ja keksi seuraavan selityksen.

Talon edessä on tasainen, noin sadan jalan levyinen alue, ja sen keskellä on kohopengermä, joka käsittää noin puolet sen alasta. Pengermän eteläpuolella on lammikko, johon on istutettu luonnonvaraisia kukkia ja bambuja, ja siinä kasvaa valkoista lootusta ja ui valkoisia kaloja. Vielä etelämpänä on kivinen puro, jota reunustavat vanhat männyt ja sypressit, noin kymmenen vaaksan suuruisia ympärimitaten ja useiden satojen jalkojen korkuisia. Niiden ylimmät haarat kurottuvat kohti pilviä, ja riippuvat alaoksat koskettavat lammikon pintaa. Runkoja ympäröivät pensaikko ja köynnökset, ja niiden tiheä lehdistö levittäytyy kuin jättiläispäivänvarjo ja pimentää auringon kokonaan. Kesälläkin siellä näyttää syksyiseltä. Taloon johtavat polut ovat kivetyt valkoisilla pikku kivillä, ja vain viiden askeleen päässä talon takana on kivikkopuutarha, joka on tehty omituisen muotoisista ontoista kivistä ja istutettu täyteen harvinaisia kasveja ja pehmeän vihreätä ruohoa, josta pilkistää esiin punaisia marjoja, minulle tuntemattomia. Kivikon värit säilyvät läpi kaikkien vuodenaikojen.



Sitten majalla on kaareutuva putous, jonka alla kasvaa teepensaita; sen takia se on ihanteellinen paikka teenkasvatukseen niille, jotka tahtovat nauttia joutilaasta elämästä. Majan itäpuolella on pieni putous, joka roiskuttaa vettä kiviaskelmien yli alhaalla olevaan kiviseen uomaan. Öisin se pitää solisevaa ääntä ja välkkyy aamuauringosssa kuin hopeaketju. Sen länsipuolelle tulee pohjoisesta bambukouru, ottaa vastaan ylhäältä sen veden, ja vesi hajoaa moneksi kapeaksi suihkupylvääksi, jotka putoavat kuin räystäshelmet ja katoavat uduksi ilmaan. Ympäristössä on keväällä Koruommellaakson kukat, kesällä Kiviportin vuoripurot, syksyllä vuolas Tiikerivirta, talvella vuorenhuipun lumi. Näköalat vaihtelevat auringonpaisteesta pilviseen ja sateiseen säähän ja aamusta iltaan niin että sitä on mahdotonta kuvata tai luetella. Siksi sanon, että täkäläinen maisema on kauniimpi kuin missään Lushanilla. Ah ja voi! Ihminen on usein ylpeä talosta tai omistamastaan nukkumapaikasta. Olen täällä kaiken tämän runsauden omistajana, johon yhtyy kaikki mikä on parasta ja lähentää ihmistä luontoon. Onko ihme, että tunnen itseni täällä eheäksi ja rentoutuneeksi ja rauhalliseksi?

Lin Jutang: Ymmärtämisen taito. WSOY, 1962. Suomentanut Eila Pennanen.

§§§

Jotain tämän kaltaisia ajatuksia on takana myös tuossa piilopirttiprojektissani. Koko muukin teos on äärimmäisen suositeltava. Lin Jutang on valikoinut kirjaan aineistoa julkean vapaasti oman erinomaisen makunsa mukaan akateemiset jakolinjat unohtaen. Joitain vuosia sitten yritin etsiä muita vastaavia kiinalaisen kirjallisuuden antologioita mutta eihän siitä mitään tullut.

Talvinen innovaatio: Tuoli mukaan metsään

Kesällä metsissä liikkuessa on puolet huvista istua kallioilla. Istuma-asennosta on parempi tarkkailla ympäröivää luontoa ja lepotilassa myös ajatusmaailma syvenee.

Talvellahan tuollainen ei valitettavasti onnistu. Seisominen hiljaisessa metsässä on myös nautinnollista, mutta ei valitettavasti korvaa istumista. Paikallaanoloaika jää joka tapauksessa vähäisemmäksi kuin istuessa, eikä ole yhtä levollista.

Pari päivää sitten tuli mieleen ajatus retkituolin ottamisesta mukaan metsään. Tänään testasin tuota käytännössä ja hyvin toimi. Levähtäminen, luonnontarkkailu ja hiljentyminen onnistuivat aivan toisella lailla kuin seisoma-asennosta. Alkoi oikein nukuttamaan. Tätähän täytyy alkaa harrastamaan enemmänkin.

Lumimäärä on vain tällä hetkellä niin älytön ettei kipuaminen Vantaankosken Högbergille onnistunut alkuunkaan. Komeat maisemat jäivät siis väliin ja menin kävelemään Vantaanjoelle.



Täytyy vain olla varovainen ettei kukaan näe tai pitävät hieman hulluna. Istuminenhan on sallittua vain pilkkijöille. ;O

Vielä kun löytyy lumikengät kohtuuhintaan niin onnistuu metsäilyharrastus kunnolla myös talvella.

Entinen tuulenkauppa Suomessa. Arkistolöytöjä vuodelta 1901

Olen tässä lueskellut vuonna 1555 julkaistua Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiaa ja vastaan tuli luku suomalaisten harjoittamasta tuulenkaupasta. En ollutkaan aiemmin huomioinut että kirjasta löytyy myös kuva aiheesta.

Suomen Museo -lehdessä on vuosina 1901 ja 1905 julkaistu artikkelit aiheesta, jotka digitalisoin Salakirjat.nettiin parisen vuotta sitten. Kiinnostavaa että alkuperäinen lähdetieto tuulenkaupan kuvauksesta on jo 1200-luvulta.


§§§


Entinen tuulenkauppa Suomessa

Suomen Museo, 1901


Suomenmaalla ja -kansalla on vanhastaan ollut erinomainen maine noituudesta, vaikka luultavaa on että se maine, samoinkuin maan- ja kansan nimetkin, on alkuansa lappalaista perintöä. Tiedämmehän pakanuuden aikaisesta sadustosta, että skandinavilaiset Lapissa kävivät oppia noitumisessa ja tiettävästi ovat suomalaisetkin etsineet tehokkaampaa noituutta Lapista.

Suurimman maineen suomalaisista noitakeinoista näkyy muinoin saaneen tuulen nostattaminen, josta muukalaisten purjehtijain kohtalo, kun liikkuivat lähellä Suomen rantoja oli riippuvainen. Muistutamme vain esim. sitä myrskyä, jolla suomalaiset hankkivat tuhoa Olavi Pyhän laivastolle Etelä-Suomen saaristossa, ja sitä raju-ilmaa, jonka Annikka, Turusen neiti, nostatti uskottoman kestin perikadoksi *1.

Tuulen osasivat suomalaiset sitoa solmuina köyteen, nuoraan tai rihmaan käytettäväksi tarpeen mukaan. Mehiläisessä 1836 on Lönnrot julkaissut runon »Kaunis Tammi», jossa orjankauppiaat punovat tuollaista noitaköyttä Vienanmerelle mennäksensä:

Venosessa nuoret sulhot,
Nuoret sulhot naimattomat,
Vielä viinan juomattomat
Punovat punaista köyttä,
Köyttä rauta palmikoivat,
Sitoa meri sininen,
Läksi Kannan kaakistoa,
Meren tyynenä pysyä,
Lahen Kannan kaunihina

Viea Vienahan neitosia,
Kaupita merikanoja. —
Elkäte meriset miehet
Vielä vieko neitojamme!
Ei neittä tukulla myöä,
Eikä kansoin kaupitella,
Oravat myöään tukulla,
Revot kanssa kaupitahan.

Siitä nähden tekijät itse luottivat noihin taikakeinoihinsa, eikä siis voi kummastella että niitä kaupittelivat muukalaisillekin.

Yleistieteellisessä teoksessa De proprietatibus rerum (Aineiden ominaisuuksista), jonka tekijä englantilainen harmajamunkki Bartholomeus Anglicus (de Glanvilla) oli Suffolkin kreivien sukua ja eli noin 1360, sisältää 172:des luku seuraavan kertomuksen Suomesta ja sikäläisestä tuulenkaupasta:

"Suomi (Winlandia) on Norjan vuorten itäpuolella sijaitseva ja meren partaalla leviävä maa, joka ei tuota paljon muuta viljaa kuin heinää ja metsää. Sen kansa on sivistymätöintä, talonpoikaista ja raakaa ja harjoittaa noitumista. Siten he kaupittelevat ja myövät tuulta purjehtijoille, jotka tyvenen takia pysytteleivät heidän rannoillansa tai heidän luonansa. He näet tekevät rihma-kerän sitomalla siihen erityisiä solmuja ja neuvovat sitten vetämään kerästä solmuja kolmeen asti tai useampia, sen mukaan kuinka kovaa tuulta tahtovat. Ja heidän uskomattomuutensa tähden haltijat ilkkuen yllyttävät ja kiihoittavat rajumpaa ja heikompaa tuulta, sen mukaan kuinka paljon tai vähän solmuja he rihmasta vetävät, siksi että onnettomat, jotka sellaisiin luottavat, oikean sallimuksen mukaan hukkuvat" *2.

Samakaisen kertomuksen suomalaisten tuulenkaupasta antaa Olaus Magnus (kts. Histoire des Pays Septentrionaux) uskonpuhdistuksen aikana:

"Muiden pakanallisten, erhetystensä ohella suomalaiset tarjoavat kauppiaille, joita vastatuulet pidättävät heidän rannoillansa, tuulta kaupaksi. Hinnan saatuansa heidän on tapana antaa kolme noitasolmua, jotka eivät ole kudotut vaan hihnaan solmitut, sillä ohjeella että kun aukaisevat ensimäisen, niin saavat suotuisia tuulia, toisen, niin saavat ankarampia, ja kun purkavat kolmannen, niin rajuja myrskyjä, etteivät voi nähdä keulan yli vältettäviä kallioita, eikä astua askelta laskeaksensa purjeita, eikä viimeisilläkään voimillansa pitämään perää. Turmiota ja suurta vahinkoa, ovat ne saaneet kokea, jotka ovat noita solmuja halveksineet ja epäilleet niillä sellaista voimaa olevan."

Julkisesti ei noita keinoja kuitenkaan ole nähty käytettävän, sanoo Olaus Magnus. Kristinuskon valoon näet niiden julkisen käytännön karkoittanut. Myöhemmät kirjailijat eivät tiettävästi enää puhukkaan suomalaisten tuulenkaupasta. Mutta sitä harjoitettiin, kuten näyttää, edelleen Lapissa. Eräässä matkakertomuksessa vuodelta 1563 kertoo tekijä, että laivuri varta vasten oli matkustanut lappalaisen hoidan luo tuulta ostamaan ja maksanut 10 kruunua ja naulan tupakkia neljän tuuman, levyisestä palttinakaistaleesta, jossa oli 3 tuulta nostattavaa solmua ja joka sidottiin purjeen kulmaan (Diiben, s. 277). Lappalainen voi, kertoo Petrus Claudi kertomuksessaan Norjasta, nostattaa minkä tuulen hän tahtoo, varsinkin sen, joka tuuli hänen syntyessään.

"Niille, jotka häneltä ostavat tuulta, antaa hän nuoran tai nauhan, jossa on kolme solmua. Kun ostaja avaa ensimäisen solmun, saa hän sopivan tuulen, kun hän avaa toisen, saa hän siksi kovan tuulen, että paraiksi voi kestää, mutta jos hän avaa kolmannen solmun, niin ei pääse haaksirikotta, eikä mieshukatta."

Lapissa mahtoi tuulenkauppa pysyä käytännössä vielä aikoja uskonpuhdistuksen jälkeen. Scheffer ei ainakaan näy epäilleen tuon taikatavan käytäntöä aikanansa, vaikka kertoo siitä aikaisempien kirjailijain mukaan.



J. R. A


*1. Finskt Museum 1898, S. 59; Suomen Museo 1898. S. 5.

*2. Verhandl. d. gel. estn. Ges. VII, johon on painettu tämä ja muutamia muita pohjoismaita käsitteleviä lukuja.





Jälkikommentti lehdessä Suomen Museo 1905:



Entisestä "tuulenkaupasta" Suomessa, josta puhuimme Suomen Museossa 1901, s. 5—7, lienee vanhin kertomus säilynyt julkaisemattomassa maantieteellisen nimikirjan tapaisessa teoksessa "Geographia Universalis", jonka tekijä eli 1200-luvulla, mutta ei ole nimeltään tunnettu. Myöhemmät kertomukset näyttävät olevan melkein sanasta sanaan siitä kopioittuja.

"Winlandia", kertoo tekijä, on maa, joka idässä rajoittuu Norvegian vuoriin. Se on valtameren partaalla, eikä ole viljavaa, mutta kasvaa ruohoa ja metsää. Kansa on raakalaista ja sivistymätöintä ja noitakeinoihin taipuvaista. Erittäin he ovat kuuluisia tuulen nostattamiskyvystään. He näet panevat rihmaa, johon ovat sitoneet joukon solmuja, kerälle. Jos nyt joku tahtoo tuulta, niin hän avaa solmuista yhden taikka useampia, riippuen siitä, tahtooko hän kovaa vai heikkoa. Noita keriä he myövät merimiehille, joita tyven ilma pidättelee heidän rannoillansa: kuitenkin saattaa taikaneuvo ostajat usein onnettomuuteen" (Lönborg, Adam af Bremen, s. 179).

Winlandia on tämän tekijän mukaan Norjan vuorten länsipuolella, siis sama kuin Ruija, mutta hänen seuraajansa Bartholomeus Anglicus asettaa Winlandiansa meren partaalle mainittujen vuorten itäpuolelle (S. M. 1901, s. 6.). Ziegler kertoo 1532 kirjassaan "Schondia" (kts. Krantz: Rerum Germanicarum Chronica) tuulijutun lappalaisista, Olaus Magnus kertoo sen 1554 melkein samoilla sanoilla "finneistä". Lönnrotin julkaisemasta runosta nähden tuo noitakeino ei suinkaan ollut suomalaisillekaan outo. Vanhojen kirjailijain vaan näkyy aina olleen vaikea eroittaa noita molempia finnikansoja toisistaan: Tässä asiassa siihen tuskin oli syytäkään (Ahlenius, Olaus Magnus, s. 374).