Nuuksion Saarilammelta löytynyt puuveistos

Alkukuusta kirjoitinkin kuinka kävimme mökkeilemässä Nuuksiossa Espoossa. Toisena päivänä kiersin Saarilammen, jonka rannalla Tikankolo-mökki sijaitsee. Eräällä rantakalliolla etsin ajankuluksi erikoisen muotoisia kiviä, ja löysin kuvan puuveistoksen.

Vaikka veistos onkin varsin uutta tekoa oli se silti hauska jäänne jonkun toisen luontoilijan ajankulutuksesta. Viime yönä näin unta, missä löysin kaverini mökiltä toisen puuveistoksen, mistä sitten tämäkin veistos palasi mieleeni. Tuo toinen veistos oli tätä monimutkaisempi, ikäänkuin eräänlaista monihaaraista juurakkoa ja se oli maalattua ohuella läpikuultavalla värillä vaalean siniseksi.

Tänä sunnuntaina menemme tuolle toiselle Nuuksion vuokramökille. Pääseepä taas luontokuvaamaan ja muutoin metsäilemään kunnollisesti. Niin ja etsimään sen kolmannen puuveitoksen ;)

Osmo Soininvaaran Vauraus ja aika

Kuvitelkaamme, että sata vuotta sitten elänyt yhteiskuntatieteilijä olisi saanut näynomaisena ilmoituksena tietoonsa nykyisen modernin teknologiamme, mutta ei tietäisi mitään tulevasta yhteiskunnallisesta kehityksestä. Millaiseksi hän olisi kuvitellut yhteiskunnan, jossa lihastyötä säästävät koneet ja automaatio ovat tehneet välttämättömyyshyödykkeiden valmistamisen naurettavan helpoksi verrattuna siihen, kuinka suuria ponnistuksia pelkästään ravinnon tuottaminen hänen aikanaan vaati?

s. 7

Noin vuosi sitten luin Osmo Soininvaaran kirjan Vauraus ja aika, josta onkin pitänyt kirjoittaa huomioita jo aikaisemmin. Kirja pohtii vaurauden kasvun ja vapaa-ajan suhdetta, oheisvaikutuksia ja menetelmiä näiden saavuttamiseksi.

Parhaiten kirjan sisällöstä puhuu se itse, josta tapani mukaan tein muutaman poiminnan:

Yhteiskuntatieteilijämme olisi varmaankin olettanut, että yhteiskunnassa, joka olisi päässyt irti niukkuuden ongelmista, taloutta ja tuotantoa koskevat kysymykset olisivat väistyneet ihmisten mielissä ja puheissa taka-alalle. Miksi yhteiskunta, jolla on tarpeeksi kaikkea, olisi edes kiinnostunut, saati huolestunut, taloudellisista kysymyksistä? Varmaankin kulttuuria, filosofiaa, leikkiä, urheilua ja puutarhanhoitoa koskevat uutiset ja pohdinnat olisivat lehtien etusivunaineistoa; taloutta ja tuotantoa koskevat artikkelit olisivat siirtyneet omiin erikoislehtiinsä.

-

Erityisen mahdotonta yhteiskuntatieteilijämme olisi ollut ennustaa elämän kiireisyyttä. Miten kenelläkään voi olla kiire, kun työn tuottavuus on neljätoistakertaistunut - teemme muutamassa tunnissa työt, jotka hänen aikanaan veivät koko viikon. Eikö sen pitäisi antaa mahdollisuus nautinnolliseen joutilaisuuteen?

-

Nousu köyhyydestä kohtuulliseen vaurauteen on tehnyt elämästä mukavampaa, mutta jossain vaiheessa pitäisi havaita, että olemme jo tarpeeksi rikkaita. Voisi luulla, että taloudellisten näkökohtien painoarvo vähenisi vaurastumisen myötä. Raha vähentäisi rahantarvetta samaan tapaan kuin vesi helpottaa janoa ja ruoka nälkää. Näin ei ole käynyt, vaan olemme antaneet vaurauden tavoittelun orjuuttaa itsemme.

s. 7-8

Todella ajatuksiaherättävää pohdintaa. Itseasiassa oli hauskaa löytää jo aiemmin muutamaan otteeseen kehumani Lin Jutangin kirjasta Maallinen onni juuri tämänkaltainen ennustus: 30-luvulla Lin ennusti että teknologian luomassa yltäkylläisyydessä ihmsiten kiinnostus ylimääräiseen tavaraan lopulta tyydyttyisi ja mielenkiinto heräisi tuolloin vielä kiinalaisille tyypillistä rentoa elämää kohtaan. Kävikin päinvastoin, ja juuri Kiinasta tuli toinen modernin kiireellisyyden, vaurauden tavoittelun ja "kapitalismin" symboli.

Mainonnan tekee tehokkaaksi se, ettei elämäntapa enää periydy kuten silloin, kun perhesiteet olivat vahvempia ja yhteiskunnan muutosvauhti hitaampi. Kun ei tiedetä, miten kuuluisi elää, yritetään elää kuten muut. Mainos iskee tähän tyhjiöön kertoen, mitä kaikkea hyvään elämään kuuluu. Se vääristää elämänvalintoja, koska kukaan ei mainosta ilmaisia vaihtoehtoja, kuten runokirjan lainaamista kirjastosta, sunnuntaista pyöräretkeä tai shakin peluuta.

s. 22

Itse pyrin elämässäni hyvin paljon hyödyntämään tätä näkökulmaa. Eipä muistu mieleen tapausta jolloin rahalla hankittu tuote tai palvelu olisi lähennellyt niitä nautintoja mitä ajatustyöstä saan. Myös luontoilumahdollisuudet ovat Suomessa ehkä parhaat maailmassa, ja kirjastoista ja netistä löytyy loppumattomiin viisautta ihan ilmaiseksi.

Oma lukunsa on sitten rahankäytön kohdentaminen merkityksettömien ja laaduttomien esineiden kuluttamisesta antiikki- ja taide-esineisiin sijoittamiseen, joihin käytetty arvo säilyy ja kasvaa.

Kirjan alkupuolella Soininvaara esittelee onnellisuustutkijoiden löytämät tulokset varallisuuden suhteesta onnellisuuteen, josta löytyy yhteenveto luvun lopussa:

1. Kun noustaan köyhyydestä kohtuulliselle tulotasolle, kansakunnan vaurastuminen tekee ihmisistä selvästi onnellisempia. Kun kohtuullinen elintaso on saavutettu, lisävaurastuminen ei lisää keskimääräistä onnellisuutta juuri lainkaan. Länsi-Euroopassa tuo saturaatiopiste saavutettiin joskus 1970-luvun alussa.

2. Saturaatiopisteen yläpuolella lisävaurastuminen lisää onnellisuutta jonkin aikaa, mutta kun uuteen olotilaan on totuttu, saavutettu korkeampi kulutustaso ei tuota enää samaa onnen tunnetta kuin aluksi.

3. Vaurastuminen suhteessa muihin lisää asianomaisen omaa hyvinvointia, mutta heikentää muiden hyvinvointia.

4. Henkilökohtaisen varauden rajahyöty alenee, kun vauraus kasvaa; mitä rikkaampi olet, sitä vähemmän iloa sinulle tuottaa vielä sata euroa.

5. Köyhtyminen heikentää ihmisen hyvinvointia enemmän kuin samansuuruinen vaurastuminen sitä lisää.

s. 24

-

Vuodesta 2002 vuoteen 2005 suomalaisten reaaliansiot kasvoivat peräti yhdeksällä prosentilla. Huomasitko jotain merkittävää tapahtuneen? Jos olisimmekin käyttäneet tuon pelivaran työajan lyhentämiseen, olisimme voineet pidentää vuosilomaa lähes neljällä viikolla. Sen kai olisit huomannut?

Vuodesta 1985 kokonaistuotantomme on puolitoistakertaistunut. Samanaikaisesti työpanos on pienentynyt seitsemän prosenttia lähinnä työttömyyden kasvun vuoksi. Entä jos olisimme suunnanneet tuottavuuden kasvun työajan lyhentämiseen. Millaista elämämme olisi nyt, jos eläisimme yhä vuoden 1985 kulutustasolla, mutta työviikko olisi nelipäiväinen ja sen lisäksi vuosiloma kaksi kuukautta? Tämä olisi ollut mahdollista, jos mekaanisesti olisimme siirtäneet koko tuottavuuden kasvun työajan lyhentämiseksi.

s. 57-58

Sivunumeroinnit ovat vuonna 2009 painetusta pokkarista, voivat poiketa kirjan muissa laitoksissa.

Onnellisuutta käsittelevistä kirjoista on hyvin suositeltava myös Miksi kolmas hampurilainen ei tee onnelliseksi?, joka on hyvä yleistajuinen yhteenveto onnellisuustutkimuksien tuloksista.

Käpylän kyläjuhlat ja raanu

Eilen kiertelimme Käpylän kyläjuhlilla, joissa järjestetään aina toisena päivänä suuri kirpputori. Aamulla oli vielä satanut, mutta onneksi päivällä oli poutaa.

Kiinnostavin esine kirpputorilla oli vanha kolmea itämaan tietäjää esittävä ryijy, mutta valitettavasti hinta oli 200 euroa. Löysin saman mallin myös Keltaisesta pörssistä, josta oheinen kuva. Siellä hinta on 150 euroa.



Itse Käpylän kaupunginosa on hyvin viihtyisä alue, joka koostuu valtaosin puisista pari- ja omakotitaloista. Sijainninkin ollessa hyvä asuntojen hinnat ovatkin sitten karanneet pilviin. Hyvää luettavaa Käpylän perustamisesta on kirja Mörrin muistelmat, joissa alueen suunnitellut Otto-Iivari Meurman kertoo perustusvaiheista. Yllättävintä on kuinka nopeasti alueen talot aikanaan rakennettiin.




Parin kirjan lisäksi ostin kirpputorilta vanhan raanun, joillainen onkin liikkunut mielessä viime kesästä lähtien, jolloin kaverin mökillä näin poikkeuksellisen hypnoottisen värisen raanun. Osa etenkin vanhemmissa raanuissa esiintyvistä väriyhdistelmistä ovat hyvin silmäämiellyttäviä, ja ryijyjen ja gobeliinien tapaan nämäkin seinäkankaat ovat mielestäni lämpimämpiä tunnelmaltaan kuin yleisemmin käytetyt taulut ja pienesineet.

Tallinnan metsäkalmisto

Eilen kävin kiertelemässä taas Piritan alueen metsissä. Pääasiassa kiinnosti vierailla Tallinnan metsäkalmistossa, joka on 1933 perustettu kaupungin suurin hautausmaa.

Usein ulkomailla käydessä olen pyrkinyt vierailemaan lähelle sattuvilla hautausmailla, joista etenkin vanhemmat ovat usein hyvin loisteliaita ja kertovat maan menneisyydestä. Vielä parempi jos hautausmaa on päässyt hieman rehottumaan.

Tallinnan metsäkalmisto oli aivan jotain muuta mitä on aikaisemmin tullut vastaan. Alueen metsämaastoa on pyritty muokkaamaan mahdollisimman vähän, ja kapeita polkuja ja hautakiviä lukuunottamatta alue onkin metsää. Mahtavaa oli myös ettei aluetta ollut edes aidattu, ja saapuessani alueelle sopivasti eksyneenä pohjoisesta muutaman kilometrin metsätaipaleen läpi sain yhtäkkiä huomata saapuneeni kalmistolle.

Vaikka hautausmaa onkin iältään varsin nuori antaa juuri tuo upea luonnonläheisyys sille vertaansa vailla olevan arvokkaan, rauhoittavan, levoliaan ja ajattoman tunnelman.

Hautausmaalle on haudattu myös useita taiteilijoita ja poliitikkoja, mutta tuo alue ei osunut harmi kyllä reitin varrelle.


















Useilla haudoilla on pienet puiset penkit venäläiseen tapaan. Toinen venäläinen erikoisuus hautausmaalla ovat vainajien kasvokuvat hautakivissä. Mielestäni ihan mielenkiintoinen keksintö, ja varsinkin joskus sadan vuoden kuluttua luovat varmasti hyvin mystisen vaikutelman.







Pirita-joki josta onkin ollut jo muutamaan kertaa puhetta virtaa aivan kalmiston lähellä.

Kesä on täällä!

Viime päivien kovat helteet ovat vihdoin tuoneet tunteen kesän alkamisesta. Puut puhkesivat lehteen hyvin nopeasti aivan parissa päivässä ja valkovuokkoja ja voikukkia riittää. Ihanteellinen aika luontokuvaukseen siis.

Erityisesti iltarusko kesään heräävässä metsässä miellyttää silmää. Varjot ovat jo pidentyneet, mutta runkojen väleistä loistaa voimakkaan punertavia valokiiloja.




















Viime kuvassa istuinkiveni.

Eilen kävin tutustumassa täällä Tallinnassa Merimetsään, joka yllätti mahtavalla vehreydellään. Piritan ja Nõmmen metsäalueet ovat hiekkapohjaista mäntymetsää, mutta Merimetsä osoittautui lehtometsäksi parhaimmillaan. Valitettavasti kamera ei tullut mukaan, mutta pitääpä käydä uudella kuvausreissulla tässä piakkoin.

Nuuksiossa Tikankolo-mökillä

Olimme veljen kanssa tuossa alkuviikosta pari yötä mökkeilemässä Nuuksiossa. Metsähallituksella on Nuuksiossa kaksi vuokramökkiä, joista olimme Tikankolo-nimisellä mökillä.

Mökki on varsin vaatimaton sähköistämätön entinen metsätyömiesten kämppä, mutta mielestäni oli vain hauska päästä vaihteeksi pakoon elektroniikkaa.

Ympäristön vaikutus omaan käyttäytymiseen oli jälleen selkeästi havaittavissa. Ensimmäisenä iltana tuli vielä hääräiltyä käytännön toimien parissa, toisena päivänä olo oli jo rennompi ja ympäristön tutkiminen kiinnosti, ja kolmantena aamuna suolla istuskellessa nousevan aamuauringon valossa olo rauhoittui täysin ja ajattelu kirkastui.

Mökin sijainti on ihanteellinen syrjäisen Saarilammen rannalla, jonka rannoilla ei ole muita mökkejä. Lammen keskellä on suuri saari, ja sen rannat ovat komeaa maastoa kallioineen ja soineen. Autolla pääsi puolen kilometrin päähän mökistä, bussien päätepysäkillä olisi sen sijaan ollut matkaa useita kilometrejä.

Oli hauska päästä myös ottamaan luontokuvia alueelta. Pimeäkuvaukseen olisi myös ollut hienot olosuhteet, mutta valitettavasti ostimme jalustan kameraan vasta eilen.

Eräältä rantakalliolta löysin erikoisen puuveistoksen, josta lisää myöhemmin.

Kesäkuun alussa menemme katsastamaan tuon toisen Metsähallituksen mökin, Oravankolon.

Nuuksioon mökkeilemään

Lähdemme tänään veljien kanssa Nuuksioon pariksi yöksi mökille. Päivityksiä ei siis tiedossa muutamaan päivään, mutta onneksi pääsee harrastamaan vihdoin hieman luontokuvausta, josta sitten saa jaettavaa tännekkin.

Seutu on komeaa järvineen ja suurine korkeuseroineen. Olen telttaillut pari kertaa alueella, mutta emme ole aiemmin vuokranneet sieltä mökkiä. Syytä olisi ollut, etenkin kun tuonne ajaa runsaassa puolessa tunnissa.

Sään suhteen tosin vaikuttaa käyneen huono tuuri. Sadetta on luvassa kummallekkin päivälle, ja yöllä lämpötila saattaa tippua jopa pakkasen puolelle. Sauna ja vaatetus onneksi auttanevat.

Kirjan julkistus: Oulun seudun muinaisuutta vuodelta 1887

Artturi Snellman:

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 9.

Oulun kihlakunta.

Muinaistieteellisiä ja historiallisia lehtiä.

1887

Vuonna 1884 Suomen Muinaismuistoyhdistys myönsi Artturi Heikki Snellmannille apurahan muinaistieteellistä keräysmatkaa varten. Seuraavana kolmena kesänä Snellman kiersi tuonaikaista Oulun kihlakuntaa kooten tietoja alueen muinaisuudesta. Tutkimusmatkojen tuloksena syntyi aikansa laajin Oulun seudun historiatietoja yhteenkokoava teos. Alueen arkeologisten löytöjen ja esihistoriallisten kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi Snellman kokosi kirjaan runsaasti alueella kerrottavia kansantarinoita ja varhaisempia kirjallisia tietoja. Runsaasti huomiota ovat saaneet myös alueen jätinkirkot, joiden alkuperä ja käyttötarkoitus olivat tuolloin yhtä suuri mysteeri kuin vielä nykyäänkin. Kirja sisältää 95 puupiirrosta, 1 kivipiirroksen sekä muinaistieteellisen kartan liitteenä. Teos on painettu Munken-paperille, joka täyttää kaikki ympäristökriteerit ja on lisäksi arkistointikelpoinen, säilyen vähintään satoja vuosia kellastumatta tai murenematta.

Kirjapainosta saapui toinen Kanen Kanervan kanssa yhteistyössä toteuttamamme muinaishistoriallisen teoksen uusintapainos. Tällä kertaa kyseessä on Oulun seudun esihistoriallisten löytöjen ja muiden muinaistutkimuksellisten tietojen kokoelma.

Äitini on kotoisin Ylikiimingistä, joten erityisesti sitä koskevat tiedot olivat kiinnostavaa luettavaa. Pitääpä kesällä käydä vierailemaan joillakin alueen rauniopaikoilla.

Toinen erityisen kiinnostava osio kirjasta ovat sen useat jätinkirkoista esittämät tiedot ja puupiirrokset. Aihe on noussut viime vuosina voimakkaasti esille etenkin Marianna Ridderstadin tutkimusten myötä.

Kirja ilmestyy osana uutta Kanerva-sarjaa.

Lisätietoja kirjasta ja tilausmahdollisuuden löydät Salakirjat-pienkustantamoni sivuilta osoitteesta: http://www.salakirjat.net/oulu_muinaismuistoyhdistyksen_aikakauskirja_9.html