maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kivikautinen riipus tai verkonpaino




Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa oli viime viikonloppuna vanhojen noita- ja lääkekasvien näyttely, josta oli tarkoitus kirjoittaa raporttia. Näyttely oli kuitenkin melko suppea, vain viron kielellä, eikä valokuvaus ollut sallittua joten aines kirjoitukseen olisi jäänyt varsin vähäiseksi.

Mielenkiintoisempi löytö tuli vastaan kierrellessä alueen suurta puutarhaa, ja sen reunalla virtaavaa Pirita-jokea. Ulkoistutuksia alueella on valitettavan vähän, mutta itse alue ja maasto on kaunista. Kasvitieteellistä puutarhaa ympäröi myös laaja Piritan metsäalue, josta olenkin kirjoittanut aikaisemmin.





Istuessani joen rannalla huomasin sen penkassa erikoisen kiven, jonka keskellä vaikutti olevan reikä. Onnistuin koukkimaan kiven ylös, ja se tosiaan paljastuikin reiälliseksi.

Ensimmäisenä kivestä tuli soikean muotonsa ja pienen, n. 3 cm pituisen, kokonsa puolesta mieleen riipus.

Kirjoittaessani löydöstä Hermeetikon foorumille esinettä ehdotettiin verkonpainoksi, ja tutkiessani kivisten verkonpainojen kuvia alkoikin tämä näyttämään todennäköisimmältä vaihtoehdolta. Näitä on täytynyt upota aikojen saatossa kalaisiin vesiin huimia määriä.

En usko että luonto ainakaan tällaista pystyisi muodostamaan. Olen nähnyt reikiä joen kalliopohjassa virtauksen suuntaisesti, mutta tällainen pieni kivihän ei mitenkään pysyisi paikallaan tai ehjänä suuremman kulutuksen alla.

1 kommentti:

  1. Löysin tänään vedestä tollasen samallaisen esineen Toisaalta löysin sen meren rannalta

    VastaaPoista