"Valurikeskuksista huomattavimpia oli Nurmon pieni pitäjä Etelä-Pohjanmaalla. Viimeisenä Nurmossa työskenteli sitkeästi vaskisepän ammattiaan harjoittava Juho Tiisijärvi (1861-1945), jonka taitoja elokuvanäytteet esittelevät."
Antiikkiliikkeissä on toisinaan tullut muun talonpoikaisantiikin joukossa vastaan myös maalaisvalajien tekemiä esineitä. Esineissä on kaunista käsityölle ominainen yksilöllinen kädenjälki ja tietty rosoisuus, mihin teollisuustuotanto ei pysty. On kiehtovaa nähdä kuinka esineet ovat aikoinaan valmistettu.
asiantuntija Kustaa Vilkuna, kuvaus Eino Mäkinen 1939 / mykkä / epätäydellinen / 7'45"
Tämän monin osin jo kadonneen kansanperinteemme taltioinnista saamme kiittää Kansatieteellisen Filmi Oy:n toimintaa vuosina 1936-1939, Suomen Elokuvasäätiötä joka aloitti aineiston pelastamistyön vuonna 1972, ja Suomen Kulttuurirahastoa joka on julkaissut videot digitaalisesti.
Mielenkiintoista. En olekaan aikaisemmin ajatellut miten tiukuja, lehmänkelloja ja poronkelloja ym. on valmistettu. Katsoin dokumentin ja valmistusvaiheet tulivat hyvin esille.
VastaaPoistaOlen koko elämäni ollut hopeakorujen suosija. Nyt olen kiinnostunut myös pronssikoruista. Olikohan se tämä vai muu kirjoitus, jossa koruista puhuttiin... Niin tai näin, pronssikorut tuovat kantajalle ripauksen historiaa ja sidonnaisuutta menneisyyteen...
Itse olen myös ollut pitkään kiinnostunut pronssikoruista. Pronssissa on materiaalina jotenkin arkaaisempi ja nöyrempi tuntuma kuin hopeassa tai kullassa. Myös patsaissa pronssi on eräs suosikkimateriaalini. Olisi hauska joskus päästä kokeilemaan tekniikkaa.
VastaaPoistaPronssiset Kalevala-korut kuuluvat tehtävän nykyään levystä prässäämällä jossain halpatuotantomaassa, mutta seuraavien pientuottajien käsityönä valmistettuihin koruihin tekisi mieli tutustua lähemmin:
Inkerin Kulttuuriseura ry:n Sampo-korut:
http://www.inkeri.com/sampo.html
Seppä Tervaraudan pronssivalut ja takorautaesineet:
http://www.seppatervarauta.com/tuotteet.html